pieni_kirjankansi

Hankekuulumisia

Toukokuu 2013

Turun AMK:n harjoittelijat Anni Salla ja Silja Leppänen ovat Mbabanessa toukokuun loppuun asti. He ovat työskennelleet uuden hankevalmistelun perustietojen keruun ja aluekartoitusten parissa. Lisäksi kevään aikana järjestetty kuivakäymälän rakentamisen workshop, ympäristöterveys ja hygienia workshop yhdessä terveysalan opiskelijoiden kanssa sekä puutarhaworkshop.

Anniina Kirstinä oli Swazimaassa 10 päivän ajan ja avusti hankkeen monitoroinnissa mm. rakentamisen sekä EnviroClubien osalta sekä oli mukana uuden hankkeen valmistelussa.

Rakentaminen on ollut hetkellisesti pysähdyksissä, sillä Central Committee lupasi sanitaatioeksperteille huussit, mikäli kuluja saadaan riittävästi alas ja lisäksi pystytään rakentamaan muutamia vielä ryhmän ulkopuolisille. Ekspertit eivät ole vielä kuluja onnistuneet merkittävästi vähentämään, joten paikallinen koordinaattori on odottanut tätä, ratkaisu on kuitenkin tehtävä pian.

Tulevina teemoina on klubien saaminen käyntiin (3 EnviroClubia tapaa tällä hetkellä säännöllisesti), huussien kattava monitorointi, kouluvierailujen jatkaminen, rakentaminen sekä johdonmukaisen ’kuivasanitaatio-oppaan’ laatiminen yhteisölle. Lisäksi loppuvuotena keskitytään hankkeen loppuraportin suunnitteluun, loppuevaluaatioon syksyllä ja lisäksi valmistellaan kuivasanitaatiokurssia syksyksi.

Lokakuu 2012

Uudet harjoittelijat, Linda ja Hilla ovat päässeet työn alkuun ja ovat aloittaneet Msunduzan alueen kouluvierailut yhdessä kahden ekspertin kanssa. Uusien käymälöiden lupaprosessi ollut kovin pitkä, nyt City Councilin edustajat käyneet tonteilla katsomassa ja piirustus on rakennuttajien ok:ta vaille valmis.

Higher level- sanitaatiokurssi pidetään 24.-30.10. Kutsuttavina on sekä ministeriön että City Councilin ympäristöterveys- ja alueelliset virkamiehet. Lisäksi pyritään saamaan mukaan mm. muiden järjestöjen ja yritysten edustajia.

Heinäkuu 2012

Hankkeessa on vietetty työntäyteinen kevät ja kesä erityisesti tehokkaan opiskelija-assarin Anniina Kirstinän ansiosta, joka työskentelee Swazimaassa toukokuusta syyskuun lopulle. Anniinan prioriteetteina hankkeessa on ollut uuden rakennuttajan löytäminen, ei ainoastaan kuivakäymälän korkeiden rakennuskulujen pienentämiseksi, vaan myös osallistavamman henkilön palkkaamiseksi, joka olisi valmis jakamaan osaamistaan yhteisön jäsenille. Työhön sopivia rakennuttajia on pyritty löytämään yhdessä paikallisen koordinaattorin ja yliopiston kanssa, jonka edustajilla on hyvät yhteydet alueen rakennusalan yrityksiin. Tällä hetkellä rakennuttajina on aloittamassa sekä paikallinen Msunduzassa asuva rakennusmies sekä toinen, hieman kokeneempi rakennuttaja. Koska molemmille osapuolille kuivakäymälän rakentaminen on uusi asia, on sanitaatioeksperttien joukosta muodostettu ns. Construction Monitoring Committee, joka valvoo työn edistymistä ja rakennusmateriaalien tehokasta käyttöä.

Maaliskuussa hankkeessa aloitti kenttäkoordinaattori Bongani Nhlabatse, jonka tarkoitus oli helpottaa paikallisen koordinaattorin työmäärää ja tehostaa sekä kommunikaatiota eri osapuolten välillä että hankkeen kenttätyöskentelyä. Kesäkuussa Bongani palasi opintoihinsa, joten uuden kenttäkoordinaattorin etsintä on myös käynnissä.

Jonnan huhtikuisen matkan aikana järjestettiin Msunduzassa sanitaatioeksperttien sekä Turun AMK:n kolmen sairaanhoitajaopiskelijan kanssa yhteinen terveyspäivä, jossa perehdyttiin hygieniaan, oikeaan ravintoon, jätteisiin sekä sanitaatioon terveyden näkökulmasta. Päivän aikana esiteltiin ns. EnviroClubit, joiden toimintaa käynnistellään tämän vuoden aikana. Klubit on suunnattu ensisijaisesti huussien omistajille ja hoitajille sekä naapureille ja paikallisille johtajille, mutta myös kaikille sanitaatiosta tai ympäristöasioista kiinnostuneille. Klubien kokouksissa tarkoituksena on käsitellä sanitaatioon liittyviä asioita, vaihtaa kokemuksia kuivakäymälöiden käytöstä tai haasteista, järjestää klubien jäsenille workshopeja sekä käsitellä myös muita ympäristöterveyteen liittyviä asioita, kuten kierrätystä. Heinäkuun lopussa järjestettiin myös toinen workshop, jonka aiheena oli kuivakäymälän oikea käyttö ja huolto. Järjestetyt kaksi workshopia ovat ensimmäiset kuluvalle vuodelle suunnitelluista neljän workshopin sarjasta, joista kahden viimeisen aiheet ovat kompostointi ja puutarhointi sekä kuivakäymälän rakentaminen.

Helmikuu 2012

Heti alkuun hyvät uutiset: Msunduzan kuivasanitaatiohanke sai Ulkoministeriöltä jatkorahoitusta vuosiksi 2012-2013! Kuluva vuosi tuleekin täten olemaan toimintaa täynnä, sillä tarkoituksena on panostaa hankkeen aikaansaamien tulosten kestävyyteen ja entisestään siirtää vastuuta, omistajuutta ja tieto-taitoa paikallisille toimijoille.

Vuoden 2011 lopulla tapahtui hankeorganisaatiossa muutoksia: projektin vetäjäksi vaihtui Jonna Heikkilä Jenni Koiviston lähdettyä jatkamaan opintojaan Ruotsiin. Jonnan historia kuivasanitaatiohankkeessa on alkanut vuonna 2008, jolloin hän suoritti harjoittelunsa hankkeelle. Tämän jälkeen hän toimi opiskelija-assistenttina ensin Leena Akatamalle ja myöhemmin Jenni Koivistolle. Jonna teki ensimmäisen tutustumis/monitorointimatkansa Swazimaahan viime vuoden marras-joulukuun vaihteessa ja pääsi päivittämään tietonsa hankkeen tapahtumista ja toimijoista. Paluu Msunduzaan oli mahtava, jokseenkin surrealistinen, kokemus. Kahden viikon aikana Jonna kiersi hankkeelle rakennetut huussit (joita oli kertynyt peräti 29 kappaletta), kokousti paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa ja järjesti kaksipäiväisen koulutuksen aiheista, joita sanitaatioekspertit olivat etukäteen saaneet toivoa. Koulutuksen ensimmäinen päivä jatkoi toivotusti Jennin kesäkuun matkan aikana aloitettua kompostointiteemaa ja siihen osallistui myös alueen vessojen omistajia. Toisena päivänä koulutus sisälsi erilaisia teemoja: Msunduzassa opinnäytetyötään tekevä Anniina Kirstinä kertoi omasta työstään, Jonnan esitys kannusti virtsan käyttöön lannoitteena ja evaluaatiota hankkeelle tekemään tullut Okunhon Eseosa valisti kuulijoita energian ja veden välisestä yhteydestä. Myös sanitaatioekspertit saivat mahdollisuuden harjoitella esiintymistään ja puhua haluamastaan aiheesta.

Yhtenä loppuvuoden merkittävistä toiminnoista oli toisen vaiheen evaluaation suorittaminen. Evaluaation valmistelu olikin yksi Jonnan matkan keskeisiä teemoja ja jälkimmäinen viikko kului evaluoijan Sosan mukana oppaana toimiessa. Evaluaation tarkoituksena on tarkastella hankkeen toimintoja, tuloksia ja kestävyyttä hankkeen ulkopuolisen silmin. Arvioinnin ja sen perusteella tehtäviä parannusehdotuksia silmällä pitäen on mahdollista vielä kehittää toimintaa ja saada uusia näkökulmia toiminnan vaikutusten ja kestävyyden varmistamiseksi. Evaluaatioraportti löytyy sivun alaosasta vuosiraporttien yhteydestä.

Swazimaassa asui koko viime vuoden ajan kestävän kehityksen opiskelija Anniina Kirstinä. Anniina aloitti vaihto-oppilaana Swazimaan yliopistossa ja siirtyi kesällä hankkeeseen harjoittelijaksi ja päätti vielä syksyllä jäädä Swazimaahan tekemään opinnäytetyötään. Anniinan työpanoksella oli merkittävä vaikutus hankkeen tehokkaaseen toimintaan ja erityisesti uuden projektinvetäjän alkuun pääsyn edesauttajana. Palattuaan Suomeen viime vuoden lopulla Anniina on aloittanut työn Msunduzan kuivasanitaatiohankkeen opiskelija-assistenttina ja työstää opinnäytetyötään niin ikään hankkeelle.

Heinäkuu 2011

Hankkeesta valmistui keväällä kaksi uutta opinnäytetyötä Turun AMK:n Kestävän Kehityksen koulutusohjelmassa: Jaana Oikarinen tutki kotipuutarhoja ja Piia Mustonen tarkasteli sitä kuinka sanitaatio ja sukupuolten tasa-arvo ovat linkittyneitä toisiinsa. Onnea kummallekin valmistuneelle ja kiitos hyvin tehdystä työstä!

Alkukeväällä pidetyssä ohjausryhmän kokouksessa päätettiin hakea hankkeelle jatkorahoitusta Ulkoministeriöstä vuosille 2012-2014. Ajatuksena on että tänä aikana hankkeen vaikutuksista saadaan kestävämmät ja tietoa levitettyä laajemmalle koulutukseen keskittymällä ja paikallisia rakenteita vahvistamalla. Jännityksellä odotamme tietoa rahoituspäätöksistä, jotka tullee loppuvuodesta!

Jenni matkusti hankealueelle kesäkuussa. Matkan erityisenä teemana oli huussien, sekä vanhojen että rakenteilla olevien, monitorointi. Rakennustyöt viivästyivät viime vuonna, mutta nyt on hyvä vauhti päällä! Katso galleriasta kuvia uusista käymälöistä! Toinen tärkeä teema oli kompostointi: Jokaisen huussin kohdalla tarkastettiin kompostointitarve ja paikka kompostille ja hyötykäyttökohde kompostoidulle jätteelle. Järjestimme myös workshopin kompostoinnista, johon osallistuivat paitsi sanitaatioekspertit, myös Mncitsini Youth Clubin jäseniä sekä muita Msunduza-aktiiveja. Matkan aikataulu oli tiukka ja tehtävää paljon, mutta siitä jäi hyvä mieli. Vaikka tehtävää ja haasteitakin on paljon, paikanpäällä on nyt hyvä draivi päällä: yhteistyö organisaatioiden ja yksilöiden välillä sujuu hyvin, työtahti on hyvä, paljon on opittu ja oppi otettu käyttöön!

Marraskuu 2010

Hankkeen paikalliskoordinaattori vaihtui syyskuussa Swazimaan Pelastusarmeijan aiemman kapteenin lähdettyä muihin tehtäviin Etelä-Afrikkaan. Uutena kapteenina ja hankkeen paikalliskoordinaattorina on aloittanut Nhlanhla Zigubu. Muutoksen vuoksi Jenni aikaisti matkaansa Swazimaahan (24.9.-18.10.2010) niin, että ehti kokoustaa sekä uuden että vanhan koordinaattorin kanssa. Uusi koordinaattori on kovin kiinnostunut ja innostunut hankkeesta – toivottavasti hanke saa tästä uutta puhtia! Kävimme yhdessä tapaamassa Msunduzan Central Committeeta ja kokoustimme useaan otteeseen. Keskeinen osa matkan ohjelmaa oli eksperttien, etenkin uusien, koulutus sekä uusien käytäntöjen keksimistä ja toimeenpanoa.

Pidimme myös palaverin huussien rakennuttajan kanssa ja saimme vihdoin hinta-arvioita. Päädyimme kaksikammioiseen malliin jossa on huomioitu aiempien mallien ongelmat. Rakennustarvikkeiden hinnat Swazimaassa ovat edelleen pilvissä (jalkapallon MM-kisoista aiheutuneen rakennusbuumin myötä) ja huussit tulevat olemaan aika kalliita, mutta toivottavasti ainakin kestäviä. Tarkoituksena on rakentaa kahdeksan huussia niin, että ekspertit auttavat rakennustöissä, jolloin he saavat samalla uusia taitoja itselleen. Myös kuivakäymälöiden saajat osallistuvat rakentamiseen, jolloin heidän osallisuutensa ja omistajuutensa lisääntyy.

Hanke oli esillä Dry Toilet 2010 seminaarissa Turussa 9.11. jossa Jenni esitteli hanketta.

Elokuu 2010

Projektissa on ollut aika hiljainen kesä, osin lomien vuoksi ja osin Swazimaalle tyypillisen verkkaisen tahdin vuoksi. Jenni oli huhtikuussa Swazimaassa. Matkan aikana monitoroitiin rakennettujen huussien kuntoa, koulutettiin eksperttejä ja tehtiin suunnittelutyötä paikalliskoordinaattorin kanssa.

Jenni esitteli hanketta Brasilian Bento Gonçalvesissa 28-30.4. järjestetyssä kansainvälisessä ympäristöteknologian kongressissa (Congresso Internacional de Tecnologia para o Meio Ambiente). Sanitaatioasiat ovat ajankohtainen ongelma myös Brasiliassa ja esitys ja hanke saivat hyvän vastaanoton. Kuulijoita oli paikalla noin 300. Hanke oli esillä myös Maailma kylässä -festivaaleilla Huussiseuran muiden hankkeiden ja toimintojen joukossa. Anu Valve YLE:ltä kävi myös haastattelemassa Jenniä Paska Juttu- ohjelmaan pohjautuvan kirjan teemoilta.

Hankkeeseen on saatu uusia sanitaatioeksperttejä lopettaneiden tilalle. Eksperttejä on nyt Msunduzan jokaiselta asuinalueelta niin, että voidaan välttää asuinalueiden väliset ristiriidat. Eksperttien valinta annettiin Msunduzan Central Committeelle, niin saatiin koko yhteisöä osallistettua hyvin mukaan hankkeeseen. Uusien eksperttien mukaantulo tarkoittaa sitä että koulutukseen pitää taas paneutua huolella.

Touko-heinäkuussa hankkeessa työskenteli kaksi rakennustekniikan opiskelijaa. Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisat saivat myös Swazimaan jalkapallohumuun jonka keskellä opiskelijat tuntuivat viihtyvän hyvin. Opiskelijat kävivät läpi vanhoja vessoja ja laativat niiden hyvien ja huonojen puolien pohjalta uusia piirustuksia vessoille. He tekivät hyvännäköiset piirustukset sekä yksi- ja kaksikammioiselle mallille. Myös vanhoja huusseja kunnostettiin niin että niistä saatiin paremmin toimivat. Rakennustöiden käyntiin saaminen oli kuitenkin hirvittävän hidasta. Paikalliskoordinaattori koettaa saada nyt jonkun rakentajan tekemään kustannusarvion ja toivon mukaan rakennushommiin päästään pikapuoliin!

Maaliskuu 2010

Tämä vuoden haasteita on paitsi rakentaa uusia, entistä parempia käymälöitä, myös jälkikompostoinnin järjestäminen. Tapoja ja paikkoja on katsastettu ja ideoitu ja käymälöiden käyttäjille annettu tarpeellista tietoa ja ohjausta. Jo viime vuoden puolella ideoidun ”Sanitaatioklubin” toiminta tullaan käynnistämään. Tämän toivotaan antavan hyvän kanavan ”käyttäjältä käyttäjälle” –tiedon ja hyvien käytäntöjen leviämiselle.

Koulutusta tullaan muutenkin pitämään vahvasti esillä ja kesällä on tarkoitus rakentaa taas uusia käymälöitä. Käymälämallia on tarkoitus kehittää. Hankkeeseen on tulossa harjoitteluun kolme opiskelijaa Turun ja Hämeenlinnan ammattikorkeakouluista jotka osaltaan tukevat ja auttavat sekä rakennus-, kompostointi- että koulutuspuuhissa.

Marraskuu 2009

Päivitystä pitkästä aikaa. Iloksemme hanke sai jatkorahoituksen Ulkoministeriöltä vuosiksi 2009-2011! Uuden hankekauden aikana hankkeen painopistettä on hieman muutettu. Rakennustyön ohella yhteisön aktivoimista on tehostettu. Vuoden 2009 aikana tapahtui muitakin muutoksia: Projektikoordinaattori Leena Akatama jatkoi opiskelua ja hanketta vetää jälleen kahden vuoden tauon jälkeen Jenni Koivisto.

Hanketta esiteltiin elokuussa 2009 DT 2009 konferenssissa Tampereella, johon myös hankkeen paikalliskoordinaattori Piet Semeno osallistui. Piet osallistui Suomen vierailun aikana myös hankkeen ohjausryhmän kokoukseen ja sekä DT 2009 ”Pre conference Workshoppiin” joiden pohjalta virisikin monta ideaa kehittää hanketta entisestään.

Jenni vieraili projektialueella marraskuussa ja mm. tutustui hankkeessa toimiviin henkilöihin, koulutti projektin väkeä ja tarkasti rakennettuja käymälöitä. Vuoden 2009 aikana rakennettiin viisi uutta kuivakäymälää ja korjailtiin vanhoja. Toiminta keskittyi pitkälti kouluttamiseen johon osallistui sekä hankkeessa toimivat että muu yhteisö. Vapaaehtoisia on koulutettu sekä konfliktien- että projektinhallinnasta, viestinnästä ja opetusmetodeista. Laajemmalle yleisölle tarkoitettuja koulutuksia on ollut mm. kuivakäymälöiden käytöstä ja huollosta, puutarhan hoidosta ja kompostoinnista.

Marraskuussa 2008

Hankkeessa on vuonna 2008 kiritty kiinni viime vuonna viivästynyttä toteutusta. Sanitaatio- ja hygieniakasvatusta antavat yhteisön vapaaehtoiset sanitaatioekspertit. He toimivat myös muissa hanketehtävissä yhteisössä, esim. seuraavat huussien rakentamisen edistymistä ja tiedottavat hankeorganisaatiota akuuteista jätevesiongelmista tai sairausepidemioista.

Pääpaino vuoden 2008 toiminnassa on ollut rakentamisessa. Tähän mennessä on saatu rakennettua seitsemän huussiyksikköä kotitalouksille ja julkisille paikoille. Kotitalouksien valinnassa on kiinnitetty huomiota perheiden heikkoon asemaan, tätä kautta sanitaatioparannukset ovat menneet niitä oikeasti tarvitseville. Loppuvuoden aikana on tarkoitus rakentaa ainakin 5 huussiyksikköä. Hankkeen loppuminen ja sadekausi tosin häiritsevät hyvin käyntiin lähtenyttä rakentamista.

Hanke on tukenut myös tarvepuutarhaviljelyä Mncitsini Youth Clubin ja koulujen kautta ostamalla hedelmäpuita, puutarhatyökaluja ja siemeniä. Syys-lokakuun vaihteessa toteutettiin Turun ammattikorkeakoulun toimesta kansainvälinen kurssi osallistavasta tutkimuksesta, osallistujat tulivat Suomesta, Botswanasta ja Swazimaasta. Kurssin kenttätutkimus tehtiin Msunduzan sanitaatiosta ja yhteisönkehityksestä. Tutkimus aktivoi asukkaita ja kartutti käytännönläheistä tietoa hankealueesta. Tutkimuksesta kootaan raportti vuoden loppuun mennessä.

Turun ammattikorkeakoulu julkaisee vuoden vaihteessa artikkelikokoelman nimellä Experiences of Dry Sanitation in Southern Africa, johon on koottu kokemuksia Sambian ja Swazimaan hankkeiden ajalta eri näkökulmista. Julkaisu tulee myyntiin ja ilmaiseksi verkkoversioksi.

Msunduzan kuivasanitaatiohankkeelle on haettu jatkorahoitusta vuosille 2009-2011. Vuonna 2008 on pysytty budjetissa ja todennäköisesti hankkeen kaikki rahat saadaan ohjattua toimintaan ennen hankkeen loppua.

Elokuussa 2008

Hankkeen viimeinen syksy on käynnistynyt. Tämä vuosi on painottunut huussien saajaperheiden kartoittamiseen ja rakennustyöhön. Keväällä kestävän kehityksen opiskelijat identifioivat erityisen heikossa asemassa olevia perheitä, joille uusi vessa toisi parannuksia. Kesällä ympäristötekniikan opiskelija on vauhdittanut rakennustyötä ja kehittänyt hankkeen teknistä puolta.

Tänä vuonna on saatu valmiiksi viisi vessaa julkisille kokoontumispaikoille ja koululle, seuraavaksi on perheiden vuoro. Koko vuoden ajan sanitaatioekspertit ovat tehneet aktiivista koulutustyötä Msunduzassa.

Hankekuulumisia marraskuussa 2007

Keväällä Swazimaassa projektikoordinaattori Jenni Koivisto koulutti kymmenkunta sanitaatioeksperttiä antamaan hygienia- ja sanitaatiokoulutusta hankealueella Msunduzassa. Kumppanimme Pelastusarmeijan klinikan mukaan ekspertit ovat jo tehneet alueella vaikuttavaa työtä lisäten asukkaiden tietoutta mm. huonon hygienian terveysriskeistä. Eksperttien työ jatkuu läpi koko hankeajan.

Tällä hetkellä Swazimaassa on kaksi opiskelijaharjoittelijaa Turun ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen koulutusohjelmasta jouluun asti. Heidän tehtävänään on työskennellä huussihankkeessa tukien eksperttejä ja saattaen pilottikäymälän rakennustyöt kunnolla käyntiin.

Tänä syksynä uudeksi projektikoordinaattoriksi on valittu Leena Antila Jennin jatkaessa opintojaan. Leena matkustaa hankealueelle marraskuun puolivälissä kuukaudeksi.