pieni_kirjankansi

Omakapua banneri

SWAZIMAA 2 Mbabanen kuivasanitaatio- ja jätehuoltohanke (2014 – 2016)

Hankkeen tavoitteena on parantaa kolmen alueen, Mnyamatsinin, Mangwanenin ja Malagwanen sanitaatiota ja jätehuoltoa, sekä levittää aiempien hankkeiden aikana parhaimmaksi todettuja käytäntöjä Swazimaan muille alueille.

Toiminta perustuu Msunduzan kuivasanitaatiohankkeen (2007-2013) ja Ympäristöterveyskasvatushankkeen (Environmental Health Education Project, EHEP) aikana luotuun yhteistyöverkostoon sekä työhön. Hanketta toteutetaan yhteistyössä Swazimaan yliopiston (UNISWA), Green Living Movement (GLM) Swazimaan, Turun ammattikorkeakoulun ja paikallisen viranomaisen City Councilin (CC) kanssa.

Hankkeen tarkoituksena on lisätä tietämystä järjestämällä koulutuksia sanitaatiosta, jätteiden hallinnasta ja hyödyntämisestä sekä harmaiden vesien hyötykäytöstä Mnyamatsinissa, Mangwanenissa ja Malagwanessa. Koulutus kohdistuu ensisijaisesti alueiden nuoriin, joiden taidot kehittyvät tuloa tuottavissa toiminnoissa (kuten kuivakäymälän rakentaminen, puutarhanhoito sekä jätteiden keruu). Hankkeen aikana on tarkoitus perustaa nuorten välisiä yhteistyöryhmiä vertaistuen luomiseksi. Ryhmien välityksellä hankkeen hyödyt levitetään koko hankealueelle.

Myös viranomaiset sekä tiedotusvälineiden edustajat ovat hankkeen järjestämän koulutuksen kohderyhmä. Kehittyneen sanitaatio- ja jätteenhallintajärjestelmän levittäminen sekä avoimen keskustelun edistäminen auttaa poistamaan maan kehitystä hidastavia haasteita. UNISWAn avulla tiedon levittäminen on entistä tehokkaampaa tulevaisuuden ympäristöterveyden ammattilaisia osallistamalla ja integroimalla hankkeen kokemuksia ja tuloksia ammattilaisten opintoihin. Lisäksi yliopisto osallistuu tutkimalla hankkeen ajankohtaisimpia kysymyksiä, kuten ihmisperäisen lannoitteen terveysriskejä sekä vertailemalla eri lannoitteita käytännössä.

Naisten ja tyttöjen osallistuminen koulutuksiin, nuorten ryhmiin sekä päätöksentekoon projektin aikana on erityisen tärkeää. Hankkeen yksi tavoite on vähentää eriarvoisuutta edistämällä osallisuutta, toimeentuloa ja sanitaatiota ihmisoikeutena. Swazimaassa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät muun muassa pitkäaikaisina kuivuuksina. Kuivasanitaation, sadeveden keruun sekä harmaiden vesien hyötykäytön avulla näitä vaikutuksia voidaan lieventää.

Haluatko tukea hanketta? Antamasi tuki helpottaa hätää ja menee varmasti perille. Lahjoita täällä!

Ota yhteyttä:

Projektikoordinaattori Jonna Heikkilä
Turun ammattikorkeakoulu
sähköposti: jonna.heikkila (at) turkuamk.fi
puh: +358 44 907 2069

tai

Projektipäällikkö Sari Huuhtanen
Käymäläseura Huussi ry
sähköposti: sambia (at) huussi.net
puh: +358 45 356 4099