pieni_kirjankansi

Haja-asutusalueiden jätevesien käsittely

Pöntöstä vesistöön. Ympäristöministeriö.

Pöntöstä vesistöön. Ympäristöministeriö.

Haja-asutusalueiden jätevedet koostuvat pienistä puroista, mutta yhdessä niistä kasvaa suurempi virta. Haja-asutusalueiden jätevesien käsittelystä on säädetty Valtioneuvoston asetuksella (157/2017) talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Vuonna 2016 hallitus antoi eduskunnalle käsittelyyn esityksen haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn lievennyksistä. Uusi asetus astui voimaan 3.4.2017 ja uusi takaraja mahdollisille korjauksille on 31.10.2019. Uudessa asetuksessa on tiettyjä lievennyksiä erityisesti littyen kuivanmaan kiinteistöihin. Muutoin asetuksen ja lain sisältö on ennallaan ja edelleen jokaisella kiinteistöllä on huolehdittava siitä, että jätevedet eivät aiheuta vaaraa terveydelle tai ympäristölle. Asetuksen tarkoitus on huolehtia vesien hyvästä tilasta ja suojella ihmisten terveyttä.

Jätevesineuvonta

Käymäläseura Huussi ry antaa myös vuonna 2018 valtakunnallista jätevesineuvontaa mm. osallistumalla erilaisiin tapahtumiin, netissä, sosiaalisessa mediassa ja puhelimitse tai sähköpostilla. Ota meihin rohkeasti yhteyttä ja seuraa sivujamme!

Jätevesineuvojat
Sari Huuhtanen
p. 045 356 4099 / sari.huuhtanen(at)huussi.net
Susanna Pakula
p. 045 875 3576 / susanna.pakula(at)huussi.net

Kuivakäymälä jätevesiratkaisuna

Oman kaivoveden ja oman järven, sekä tietysti myös naapurin vesien suojelu ovat asetuksen keskiössä. Monilla on edelleen se ajatus, että jätevesien käsittely on valtavan kallista ja kohtuuton taakka asukkaille. Ongelmaan on olemassa kuitenkin myös kustannustehokkaita ja ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, kuten kuivakäymälä ja harmaiden vesien erilliskäsittely. Näillä sivuilla saat enemmän tietoa aiheesta. Alla myös yhteystietomme, ota rohkeasti yhteyttä, jos mieltäsi askarruttaa kysymys liittyen jätevesin käsittelyyn haja-asutusalueella. Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että mustien jätevesien (eli wc-vesien) ja harmaiden jätevesien (eli pesuvesien) erilliskäsittely on kustannustehokkain sekä ympäristön kannalta järkevä vaihtoehto. Kuivakäymälän avulla mustia jätevesiä ei synny kiinteistöllä lainkaan. Lisäksi ihmisten tuottamat hyvät ravinteet saadaan kuivakäymälän avulla takaisin kiertoon ja vettä säästyy parempaan käyttöön.