![]() |
||||
| Ajankohtaiset | Yhdistys | Hankkeet | Tapahtumat | Tietoa | Vieraskirja | Kauppa | Tiedotteet | ||||
| KoeVehu | Sambia |Lusaka ||Swazimaa |CE-merkintä| | ||||
|
|
Sambia
Vinkit
|
Hankekuulumisia Kesäkuu-Heinäkuu Hankekoordinaattori oli Sambiassa reilun kolme viikkoa, mukana myös koordinaattorin perhe ja kaksi opiskelijaa HAMK:ista. He tekevät Sambiassa kolmen kuukauden työharjoittelun. Matkalla tavattiin kylien edustajia, käytiin läpi sanitaatioklubien toimintaa, katsastettiin uudet vessat ja niiden toiminta sekä aloitettiin työt uusien kylien kanssa. Rakentamista aloitettiin viidessä uudessa kylässä. Niissä asukkaat tuntuvat olevan lopulta innokkaampia kuin ensimmäisten kylien asukkaat vaikka ensin eivät osoittaneet kiinnostusta vapaaehtoistöihin. Nyt kun he ovat kuulleet ja nähneet huussien nousevan toisiin kyliin, niin innokkuus on kasvanut. Heinäkuussa koordinaattori lomaili ja rakentaminen Sambiassa jatkui paikallisten ja opiskelijoiden voimin. Huhtikuu-Toukokuu 2008 Käymälöiden rakentaminen kylissä pääsi jälleen alkamaan sateiden laannuttua. Ndolasta hankittiin iso määrä rakennustarvikkeita, joita kuljetettiin urakalla eri kyliin. Rakentaminen aloitettiin niissä kylissä, joissa ei aikaisemmin vielä ole ehditty vessoja tehdä. Näitä ovat mm. Lumombwen ja Kantolon alue. Tällä hetkellä käyttöön on saatu kaikkiaan kuusi käymäläyksikköä. Alkuvuoden Kalokokossa lopputyötään tehneet TAMK:in opiskelijat saapuivat Suomeen toukokuun alussa. Loppukesään mennessä saamme heiltä tuloksia virtsan lannoitekäytöstä alueella sekä hankkeen vaikuttavuustutkimuksesta. Molemmat työt julkaistaan näillä sivuilla myöhemmin. Kamoto Community Arts- yhteisöteatteri vieraili Suomessa toukokuussa. Maaliskuu 2008 Hankekoordinaattori vieraili Sambiassa. Matkan aikana avattiin uusi Lusakan hanke ja käytiin läpi opiskelijoiden kanssa heidän työtään Kalokossa. Lisäksi suunniteltiin uusia rakennuskohteita keväälle. Maaliskuussa rakentaminen keskittyi edelleen Kalokon koululle sillä tiet ovat vielä sateiden jäljiltä huonossa kunnossa. Tammikuu-Helmikuu 2008 Hyvää YK:n sanitaatiovuotta 2008! Hankkeemme Sambiassa jatkuu. Iloksemme voimme myös kertoa, että ulkoasiaiministeriön ja kummien tuella aloitamme uuden hankkeen, jota tehdään Sambian pääkaupunkiin Lusakaan. Uudesta hankkeesta lisää myöhemmin nettisivuillemme. Tänä vuonna sateet ovat Sambiassa olleet runsaat. Olemme keskittäneet rakentamistoiminnan Kalokon koululle sadekauden ajaksi sillä kyliin on todella vaikea päästä huonojen teiden vuoksi. Tammikuussa hankealueellamme pidettiin 4 päivän workshop kylälaisten kapasiteetin kasvattamiseksi ja osallistumisen lisäämiseksi. Osallistujia oli 33 henkilöä. Tarvitsemme lisää innokkaita ihmisiä levittämään tietoa kuivakäymälöistä ja hygieniasta. Päämääränä on aktiivisten sanitaatioklubien perustaminen eri kyliin. Helmikuussa kaksi opiskelijaa Tampereen Ammattikorkeakoulusta matkusti Kalokoon. He tutkivat siellä virtsan käyttöä lannoitteena sekä hankkeen vaikuttavuutta. Marraskuu - Joulukuu 2007 Marraskuussa hankekoordinaattori vieraili hankealueella. Matkalla tarkastettiin rakentamisen eteneminen sekä käytiin läpi hankkeen väliarviointia. Arvioinnin perusteella hankkeeseen tehdään pieniä parannuksia. Lopullinen arviointiraportti valmistuu joulukuun loppuun mennessä ja se on valmistuttua saatavissa näiltä sivuilta. Rakentaminen on sujunut hitaasti mutta varmasti. Pilotti käymäläyksikkö on ollut käytössä kesästä lähtien ja käyttökokemukset ovat olleet pääosin positiivisia. Opettelua tosin kaikki vielä vaatii. Piakkoin käyttöön saadaan 4 uutta käymäläyksikköä Mwaitwassa, Kandulwessa, Kweshassa ja Kasamwassa. Kohteet ovat kouluilla sekä healt outposteilla, joissa pidetään kyläklinikoita ja muita yleisiä tapahtumia. Kalokon koululle (noin 900 oppilasta) aletaan rakentamaan loppuvuodesta 2-4 käymäläyksikköä. Lokakuu 2007 Lokakuussa hankkeessa toteutetaan väliarviointi. Arvioinnin toteuttaa ulkopuolinen konsultti, GLM:sta (sambialainen Green Living Movement- järjestö). Hankekoordinaattori Sambiaan lokakuun lopulla. Rakentaminen jatkuu edelleen. Elo-syyskuu 2007 Käymälöiden rakentaminen Sambiassa jatkuu, samoin koulutukset. Koulutustilaisuuksia kylissä oli syyskuun loppuun mennessä pidetty 18, joissa oli yhteensä 1 152 kuulijaa. Hankekoordinaattori työskentelee hankkeessa loppuvuoden pääosin vapaaehtoispohjalta. Hanke-esittely Turun kuivakäymäläseminaarin kehitysmaapäivänä. Katso tästä seminaarin luentomateriaali. Kesä-heinäkuu 2007 Projektikoordinaattori palasi Sambiasta ja opiskelijat jäivät sinne vielä heinäkuun loppuun asti. Matka oli pieniä vastoinkäymisiä (aikataulut, ajoneuvojen hajoaminen, bensan loppuminen jne.) lukuunottamatta onnistunut. Pidimme 10 koulutus/teatteriesitys-tapahtumaa, jossa oli yhteensä lähes 2000 kuulijaa. Mukana oli Kamoto Community Arts-teatteriryhmä. Lisää matkan tapahtumista matkapäiväkirjassa. Heinäkuussa projektikoordinaattori lomaili. Työt Sambiassa kuitenkin etenivät ja saimme aloitettua hygieniakoulutukset kylissä sekä neljän uuden huussiyksikön rakentamisen. Kaikki sujuu hyvin hitaasti sillä tavaroiden saatavuus ja kuljettaminen tuottavat päänvaivaa. Mutta pyrimme tekemään parhaamme, jotta vuoden loppuun mennessä vähintään alueen kouluille olisi saatu yhdet kompostoivat kuivakäymäläyksiköt. Toukokuu 2007 Hankekoordinaattori Sambiassa. Lisää matkasta ja hankkeen kuulumisista kesäkuun aikana. Maalis-huhtikuu 2007 Sataa sataa ropisee Sambiassa eli sateet jatkuvat edelleen. Emme ole vieläkään saaneet käyttöön koehuussiamme sillä sateiden takia sitä ei ole saatu maalattua. Myöskin lomat painavat päälle yhteyshenkilöillämme Sambiassa, yhteydenpito on ollut hiljaista. Palkkasimme hankkeelle uuden paikallisen projektiassistentin, Michelon, ja hän toivottavasti pistää vauhtia asioihin paikallisesti. Suomessa sen sijaan on tapahtunut. Hankkeen ensimmäisen vuoden tilintarkastukset ja raportoinnit tehtiin maalis-huhtikuun aikana. Lue vuosiraportti 2006 tästä. Hanke oli myös edustettuna Suomen sosiaalifoorumissa 21.-22.4 ja siellä pidetyssä Sanitaatio kaikille-Utopiaa vai realismia? -seminaarissa. Helmikuu 2007 Helmikuu toi Suomeen pakkaset ja Sambiassa sadekausi jatkui. Sadetta onkin tullut paljon, mikä on tietysti hyvä paikallisia viljelijöitä ajatellen. Koehuussin valmistumista se sen sijaan on hieman haitannut. Sateiden takia suurimittai-sia rakennustöitä ei tosiaan kannata suunnitella tammi-maaliskuulle. Joka tapauksessa edistystä on tapahtunut ja ensimmäinen
käymälä on viimeistelyä vaille valmis. Katso kuvia
rakentamisen vaiheista kuvagalleriasta. Suurimmat bakteeripitoisuudet kuivan kauden aikaan
mitattiin Luankunin alueelta jokivedestä (koliformiset kok. 31 700
col/100 ml, e.coli 1700.). Vettä käytetään laajalti
alueen kotitalouksissa. Vertailuarvona voidaan kertoa, että Suomen
vesijohtovedessä koliformisia bakteereja ei saa esiintyä lainkaan.
Kuivan kauden arvoista suurin mitattiin Mwaitwan alueelta avoimesta kuoppakaivosta
(26950; 1100). Parhaimmat arvot saivat molemmilla kerroilla Chisapan koulun
suojattu käsipumppukaivo, E.Colia ei siellä esiintynyt lainkaan.
Tämä osoittaa hyvin sen, että vain kunnon kaivolla juomavesi
pidetään terveellisenä ja turvallisena. Jos käymälät
ovat kunnossa bakteerien leviäminen ympäristöön ehkäistään
jo ennen kuin ne ehtivät levitä juomavesilähteisiin. Vesi
ja sanitaatio siis kulkevat käsi kädessä. Vuosi on vaihtunut ja projekti jatkuu. Projektikoordinaattori haluaa kiittää kaikkia hanketta tukeneita kuluneesta vuodesta. Olemme saaneet kiitettävästi huussikummeja, lähes 200, joten hankkeen tulevaisuus näyttää lupaavalta. Ensimmäinen huussi alkaa pikkuhiljaa nousta Kalokossa. Laitan kuvagalleriaan kuvia huussin noususta. Pyrimme käyttämään huussia muutaman kuukauden ajan, jotta mahdolliset ongelmat saadaan karsituksi ennen muiden huussien rakentamista. Joulukuu 2006 Sambian hanke on aloitettu keväällä 2006. Tämä vuoden aikana Sambiassa on tehty esiselvitys sanitaation nykytilasta ja ihmisten tietoisuudesta sanitaatio- ja hygienia-asioista. Esiselvityksessä on auttanut opiskelija Hämeen ammattikorkeakoulusta, joka vietti alueella lähes kolme kuukautta. Alueen asukkaille tehdyn kyselyn ja muiden alueella tehtyjen tutkimuksien perusteella suunnitellaan koulutuksia ja mietitään akuuteimmat kohteet, joihin kuivakäymälöitä tullaan rakentamaan. Näyttää siltä, että koulut tulevat rakennuslistalle ensimmäisenä sillä suurimmalla osalla kouluista sanitaatio on surkea. Rakennustoimet pyritään aloittamaan sadekauden jälkeen, huhtikuun tienoilla. Sadekauden aikaan rakentajia on vaikea saada, sillä he työskentelevät kiivaasti pelloillaan sadon saamiseksi eikä olosuhteet (kuumuus ja kosteus) ole muutenkaan suotuisat rakentamiseen. Projektikoordinaattori kävi alueella marras-joulukuussa. Lue matkakertomus alta. Matkan päätarkoituksena oli antaa koulutusta kylistä valituille ”sanitaatio-eksperteille”, jotka voivat puolestaan viedä tietoa kyliin. Kylissä annetaan koulutusta ja järjestetään sanitaatiokeskusteluja ensi keväänä ja kesän aikana. Lukemista Projektikoordinaattorin matkakertomus joulukuulta 2006 Sambiassa sattuu ja tapahtuu - Pojektikoordinaattorin matkapäiväkirja matkalta kesäkuussa 2006. Matkakertomus Sambiasta - Opiskelija
Helmi Mentulan hauska matkakertomus Sambian kokemuksista kesältä 2006. Ota yhteyttä:
|
||
|
Hankkeen
![]() |
||||