ylätunnus
  Lusaka | Kuulumisia | Galleria | Sambia-tietoa | Kummeus      

 


Käymälä Madimbassa ennen hankkeen alkamista.

Katso lisää kuvia kuvagalleriasta

 

Vinkit
- Sanitaatio kaikille!

- Liity
     jäseneksi
     kummiksi


-English Pages


 

Hankekuulumisia

Vuosi 2011

Hankkeen uusi kolmivuotinen vaihe aloitettiin tammikuussa. Uudessa vaiheessa jatketaan käymälöiden rakentamista ja ihmisten kouluttamista. Lisäksi tehdään mm. koulutuksia yhdessä yliopiston kanssa ja läänien terveysviranomaisille. Tavoitteena on pitää koulutuksia kaikissa 9 provinssissa. Kotipuutarhojen määrää lisätään ja lannoitekäyttöä testataan ja tutkitaan.

Vuosi 2010

Hankkeessa on rakennettu vuoden 2010 loppuun mennessä 62 kuivakäymälää, suurin osa niistä kotitalouksiin mutta myös alueen kouluille ja kokoontumispaikkoihin. Lisäksi on rakennettu yksi vesipiste, jonka yhteyteen on tehty vesikioski. Vesipiste avattiin loppuvuodesta 2010. Koulutuksia on pidetty workshoppeina sekä yleisötilaisuuksina. Osallistujia niissä on arvioitu olleen noin 2000. Lisäksi on mm. parannettu alueen jätehuoltoa perustamalla jätteenkeräyspisteitä. Jätehuoltomaksuja kerätään alueen asukkailta, ja maksut käytetään alueella olevan jätekontin tyhjentämiseen. Näin toiminta pyörii alkupanostuksen jälkeen omillaan, ilman hankkeen tukea. Toimintaa ja koulutuksia tehdään yhdessä Lusaka City Councilin kanssa.

Touko-kesäkuu 2009

Rakentaminen jatkuu koko ajan. Toukokuussa oli yhteensä 19 vessaa valmiina. Tänä vuonna koulutamme ihmisiä hygienia-asioiden lisäksi myös jätehuollossa ja pyrimme parantamaan alueen heikkoa jätehuollon tilaa mm. järjestämällä alueelle jäteastioita.

Maalis-huhtikuu 2009

Rakentaminen on päässyt sateiden lakkaamisen myötä täyteen vauhtiin. Projektikoordinaattori vieraili alueella maaliskuussa. Kiersimme kaikki uudet käymälät ja käyttö on erittäin runsasta. Vessat olivat erittäin hyväkuntoisia ja asukkaat tuntuivat olevan niihin hyvin tyytyväisiä. Moni on "vessajonossa" eli ilmoittautuneet halukkaiksi vessan rakentamiseen.

Tammi-helmikuu 2009

Sadekausi toi mukanaan koleran myös Lusakaan. Iloksemme voimme todeta, että hankealueellamme ei tänä vuonna ole ollut koleratapauksia. Liekö hygieniakoulutuksemme ja uudet huussit tehonneet? Sadekausi oli erittäin vetinen ja koko Madimba lillui...rakentamista kuitenkin jatkettiin mahdollisuuksien mukaan.

Marras-joulukuu 2008

Rakentaminen jatkui kiivaana. Vuoden loppuun mennessä saatiin valmiiksi 15 huussia. Huussia hakevien määrä on kasvanut mallikohteiden myötä. Osalle hakijoista huussi rahoitetaan lähes kokonaan hankkeelta, vain työtä vaaditaan. Osa taasen maksaa huussin materiaalit lähes itse, hankkeelta annetaan vain rakentajan palveluita.

Syys-Lokakuu 2008

Rakentaminen jatkuu edelleen. Myös yksi vanha käymälä on kunnostettu kuivakäymäläksi. Tämän vuoden rakentaminen pyritään saamaan valmiiksi ennen sadekauden alkua.

Kamoto Community Arts- yhteisöteatterin viimeinen sanitaatiokoulutus tänä vuonna.

Heinä-Elokuu 2008

Rakentaminen Madimbassa jatkuu kiivaana. Olosuhteet ovat suotuisat, kuljetusongelmia ei ole ja rakentajat asuvat alueella. Pian on valmiina jo kuusi käymälää.

Uudet Opiskelijat aloittivat harjoittelunsa Madimbasta ja jatkavat syyskuun alussa Kalokoon.

Huhtikuu-Kesäkuu 2008

Kamoto Community Arts- yhteisöteatteri piti Madimbassa neljä koulutustilaisuutta. Rakentamisen koulutus pidettiin neljälle paikalliselle Kalokon rakentajamme Isaacin toimesta. Koulutus toteutettiin siten, että Isaac rakensi yhden käymälän lattiatasoon asti, jotta rakentajat näkivät käytännössä, miten perustukset ja pohjaratkaisut toteutetaan.

Tämän jälkeen rakentajat alkoivat rakentaa käymälöitä itsenäisesti. Kesäkuun loppuun mennessä oli neljä huussia rakenteilla, joista kaksi olivat lähes valmiita.

Helmi-Maaliskuu 2008

Hanke avattiin virallisesti 15.3 juhlallisin menoin. Paikalla oli asukkaiden lisäksi mm. Sambialainen kehitys- ja asuntoministeri Catherine Namugala ja Suomen Sambian suurlähettiläs Sinikka Antila. Myös kutsuvieraat olivat erittäin innokkaita näkemään uusia käymälöitä ja parantunutta sanitaatiota alueella.

Jo avajaisia ennen hankkeessa kuitenkin tehtiin kiivaasti hommia. Avajaistilaisuuden suunnittelun lisäksi 8.3 järjestettiin tapaaminen, johon kokoontui yli 50 NECOS:in jäsentä ja sidosryhmien edustajaa keskustelemaan hankkeesta ja sen tavoitteista.

Avajaistilaisuutta seuranneella viikolla järjestettiin sanitaatioeksperttien koulutus, jossa projektikoordinaattori ja Kalokon koordinaattori Michelo Katambo toimivat kouluttajana. Koulutukseen osallistui lähes 20 Madimban asukasta.

Materiaaleja

- Hankkeen vuosiraportti 2010 (eng.)
- Hankkeen vuosiraportti 2009 (eng.)
- Hankkeen vuosiraportti 2008 (eng.)

Ota yhteyttä:
Projektipäällikkö Sari Huuhtanen
sähköposti: sambia (at) huussi.net
puh: +358 45 356 4099


 

Hankkeen
yhteystiedot:

Projektipäällikkö
Sari Huuhtanen
s-posti: sambia (at) huussi.net
puh: 045 356 4099

 

yhteystiedot huussilogo