Juttupyyntö Kuivike 2019 -tiedotuslehteemme

Valtakunnallisen tiedotuslehtemme Kuivikkeen järjestyksessään jo 12. numero ilmestyy jälleen keväällä 2019. Lehti valmistuu maaliskuussa, ja on täten jaettavissa heti tuoreeltaan yhdistyksen jäsenpostituksen yhteydessä sekä kevään suurtapahtumassamme Huussikorttelissa Kevätmessuilla Helsingin Messukeskuksessa 4.-7.4.2019. Lisäksi lehteä jaetaan osana neuvontaamme, kaikissa yhdistyksen tapahtumissa ja koulutustilaisuuksissa valtakunnallisesti sekä kirjastojen jakelukanavien kautta. Painetun lehden lisäksi Kuivikkeesta julkaistaan sähköinen rikastettu näköislehti KSH ry:n nettisivuille.

Toivomme saavamme tulevaan painokseen juttuja erityisesti ajankohtaiseen teemaan eli kestävään kehitykseen liittyen; juttuja joissa korostetaan kestävää kehitystä ja annetaan esimerkkejä siitä, miten kestävät elämäntavat voisivat yleistyä. Mitä meistä jokainen voisi tehdä kestävän kehityksen eteen aina kotitalouksista yhteiskuntaan asti? Toivoisimme saavamme juttuja, joissa esitellään vaikkapa erilaisia projekteja ja niihin liittyviä haasteita ja ratkaisuja sekä käytännön esimerkkejä aihealueina esimerkiksi veden säästö, kestävä sanitaatio, ravinnekierto ja kiertotalouden mahdollisuudet. Myös haja-asutusalueiden jätevesilainsäädäntö on ajankohtainen aihe siirtymäajan umpeutuessa 31.10.2019 ja toivomme saavamme aiheeseen liittyviä artikkeleita.

OHJEET JUTTUJEN KIRJOITTAMISEEN:
Merkkimäärä: max. 6000 merkkiä + kuvat (6000 merkin juttuun tarvitsemme ainakin kaksi painokelpoista kuvaa)
Teksti: teksti word -muodossa (ei siis PDF!), ei muotoiluita tai kuvien liittämistä tekstin sekaan
Kuvat: kuvat jpg-, tif- tai gif muodossa ja varmistathan, että kuvat ovat laadultaan painokelpoisia. Facebookista tms. otetut kuvat eivät ole laadultaan tarpeeksi hyviä. Lähetä juttusi mukana kirjoittajan nimi, kuva/kuvat mahdollisten kuvatekstien kera sekä mainitse kuvaajan nimi.
Lähetys: lähetä erillisinä tiedostoina juttuun liittyvä teksti ja kuvat
Näköislehti: Lehden rikastettua nettiversiota varten otamme mielellämme vastaan juttuun liittyviä videoita sekä lisäkuvamateriaalia.
Määräaika: jutut kuvineen tulee toimittaa perjantaihin 1.2.2019 mennessä osoitteeseen toimisto@huussi.net.

Pidätämme oikeuden muokata, lyhentää tai olla julkaisematta juttuja.
Olethan yhteydessä mahdollisimman pikaisesti (viimeistään 18.1. mennessä), mikäli saamme sinulta jutun vuoden 2019 Kuivikkeeseen. Lämmin kiitos jo etukäteen avustasi!

P.S. Aiemmin ilmestyneet Kuivikkeet löydät täältä:
http://www.huussi.net/materiaalia/kuivike-tiedotuslehti/