Kultainen talikko luovutettiin ravintola Patakukon
Ari Aaltoselle
Kesäisenä torstaipäivänä Käymäläseura Huussi ry yllätti ravintoloitsija
Ari Aaltosen palkitsemalla hänet Kultaisella talikolla hyvästä työstä
ja kuivakäymälän rakennuttamisesta ravintolaansa. Palkinnon
jakoivat Käymäläseura Huussi ry:n hallituksen jäsen Raini Kiukas
ja yhdistyksen toiminnassa vaikuttava Asta Rajala. Rajala piti puheen,
jossa hän toivoi palkinnon toimivan myös ennakkoluulojen poistalikoimisessa.
Mukana tilaisuudessa oli Käymäläseura Huussi ry:n jäseniä,
hallituksen jäseniä ja Yle.
Tilausravintolana ja kesäkahvilana toimiva Patakukko sijaitsee 3,5 kilometrin
päässä Kirkkonummen keskustasta. Patakukko tarjoaa viihtyisät
puitteet niin pieniin kuin suuriinkin yritystilaisuuksiin ja perhejuhliin.
Tilaa on noin 100 henkilölle. Tarjoiluista vastaa Pitopalvelu Patakukko
yli 13 vuoden kokemuksellaan. Juhlatilaan kuuluu myös moderni sanitaatiotila,
jossa on kaksi miesten, kaksi naisten ja yksi inva WC, jotka kaikki
ovat kuivakäymälöitä. Paikkaan voit tutustutua Patakukon
kotisivuilla.
Suomen
Vesiensuojeluyhdistysten liiton uudet haja-alueen jätevesihuollon verkkosivut
ovat avautuneet.
Liiton uudet verkkosivut tarjoavat kattavaa tietoa jäteveden käsittelystä,
huollosta ja asiaan kuuluvasta lainsäädännöstä. Liitto on myös kuivakäymälöiden
kannalla. Suomen
Vesiensuojeluyhdistysten liiton uudistetut sivut.
Tieteellisesti tutkittuna ihmisen virtsa on todella
hyvä lannoite vaikkapa kurkulle. Lue
lisää.
Vesiperä
7.6.2008 - Jätevesiasiat kirkkaana mielessä?
Tule Vesiperään la 7.6.2008 klo 10-17, tarjolla oikeaa, puolueetonta
tietoa haja-asutusalueiden jätevesiratkaisuista kesäisenä päivänä Hämeenlinnassa
Vanajan rannassa Linnanpuistossa.
Paikalla mm. laitevalmistajia, jätevesiasiantuntijoita ja huussilähettiläs
Satu Taiveaho. Lisätietoa.
Hämeen ympäristöpalkinto 2008 jaettiin 5.6.2008
Vuonna 2008 Hämeen ympäristökeskus antaa Hämeen ympäristöpalkinnon kaikille
hämäläisille, jotka ovat valinneet asuntoonsa muun kuin vesivessan.
Palkitseminen sopii erityisesti tähän vuoteen, koska vuosi 2008 on YK:ssa
nimetty sanitaatiovuodeksi. Palkinnon saajia edustavat Marja
Kukkula Heinolasta, Auli Laine Hausjärveltä
ja Kalevi Salonen Riihimäeltä. Heidät ympäristökeskus
on halunnut nostaa esiin hyvinä esimerkkeinä.
Hämeen ympäristökeskuksen tiedote, pdf (109kt).
Lue lisää palkinnosta Ympäristökeskuksen sivuilta.
Huussitalikon luovutus 5.6 klo 13 Ravintola Patakukossa
Kesän alkuun kuuluu tietenkin huussitalikon luovutus ja tällä hetkellä
vielä se on saajalleen salaisuus. Saaja on kirkkonummelainen ravintolayrittäjä,
joka ryhtyi puheesta tekoihin. Hän laitatti ravintolaansa kuivakäymälät.
Ehdotus palkinnon saajasta tulikin asiakkaalta, joka hämmästyksestä
selvittyään lähetti ehdotuksen ja hallitus se sitten hyväksyi. Talikon
arvovaltaiseen saajalistaan se sopiikin mainiosti, on lähestytty käytännön
tekijöitä, toki sitä oli kyllä Metsähallituksen mikkitiimikin, ensimmäinen
palkittu. Siis tervetuloa mukaan onnittelemaan Ari Aaltosta.
Wc on tärkea asia, sen tiedostavat kosmonautitkin.
"Wc-ongelmat pakottavat kosmonautit maahan?" uutisoi Ilta-Sanomat tänään
4.6. Lue
lisää.
Kamoto Community Arts -yhteisöteatteriryhmä
Sambiasta Suomessa 16.-26.5.2008. Lisätietoa.
Mediatiedote
Kamotosta, julkaistu 12.5
Käymäläseura Huussi ry järjestää Maailma kylässä -festivaalien
maksullisen oheistapahtuman
pe 23.5 klo 19:00 Espoon Sellosalissa. Tilaisuuden tuotto käytetään
Kamoto -ryhmän tukemiseen. HUOM! TOINEN ESIINTYJISTÄ MUUTTUNUT!
Salarakkaan häätö - YK:n teemavuoden näyttely sanitaatiosta Villa Elfvikin luontotalossa
7.5. – 1.6.2008
Espoon kaupungin tiedote näyttelystä.
Vuosikokous 16.4.2008
Yhdistyksen kevätvuosikokous pidettiin Eduskunnassa 16.4. klo 15:00
alkaen. Huussilähettiläs Satu Taiveaho piti yhdistyksen jäsenille
antoisan esittelykierroksen Eduskunnassa. Yhdistys kiittää
lämpimästi!
Vuosikokouksen esityslista/ohjelma.
Huussikortteli OmaMökki08 -messuilla 3.-6.4.2008
Toisen kerran Helsingin messukeskuksessa OmaMökki08 -messujen osastolla
6m29, hallissa 6, järjestettiin laaja kuivakäymälänäyttely.
Huussikortteliksi nimetyltä osastolta löytyivät lähes
kaikki markkinoilla olevat kuivakäymälämallit. Meillä
oli siellä myös oma näyttelytila, mistä sai yleistä
tietoa yhdistyksestä ja kuivakäymälöistä sekä
voi ostaa yhdistyksen tuotteita. Päivittäin yhdistys piti
tietoiskun kuivakäymäläaiheista.
Käymäläseura Huussin ry:n tiedotuslehti KUIVIKE ilmestyi
myös 3.4 messuilla julkisesti jaettavaksi. Lehden nettiversion
saa luettavaksi tästä (pdf,
9,09Mt).
Hyvää YK:n sanitaatiovuotta 2008!
Käymäläseura Huussi ry järjestää tapahtumia
YK:n sanitaatiovuoden kunniaksi. Eri paikkakunnilla kiertävä
sanitaationäyttely avattiin
5.3.2008 Suomen ympäristökeskuksessa. Näyttelyn suojelijana
ja avaajana toimii ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen.
Kutsu
Salarakkaan häätö -näyttelyn avajaisten tiedotustilaisuuteen.
Kuvia avajaistilaisuudesta.
Näyttelyjuliste
(pdf, 309 kt).
Näyttelyn alustava aikataulu
paikkakunnittain.
Suomalaisessa
kuivakäymälässä on vientipotentiaalia (5.3.2008) - Salarakkaan häätö
-näyttelyn avajaisten tiedotusilmoitus. Finländska
torrtoaletter har exportpotential , Finnish
dry toilets have export potential .
Sanitaatio
kaikille!
Yhdistys on tuottanut materiaalia mm. kouluille kehitysmaiden sanitaatiosta
Sanitaatio kaikille! -kampanjassa, jota on tuettu Ulkoasianministeriön
tiedotustuesta. Miten sinä voit vaikuttaa maailman sanitaatiotilanteeseen?
Lue lisää
aiheesta ja lataa materiaalia.
Helpota maailman vessahätää, ryhdy
huussikummiksi!
Kummeuden avulla voit tukea terveempää tulevaisuutta Sambiassa.
Voit myös ostaa huussin Sambiasta lahjaksi hänelle, jolla
on jo kaikkea! Lisää
Sivun alkuun
|